• Kiihtelyksen kyläyhdistys järjestää

     

    Kiihtelyksen kesämarkkinat

    S Marketin piha-alueella

    lauantaina 14.7.2012

    klo 10 -14

     

    Tule mukaan suunnittelemaan kesätapahtumaa!

    Seuraava suunnittelukokous on

    tiistaina 24.5.2012 klo 14:30

    Eijan kahvilassa 

     

    Tervetuloa mukaan!!

     

     

    Kesämarkkinoiden ensimmäinen suunnittelukokous 27.3.2012 oli antoisa, kesämarkkinoilla on ostettavissa paistettuja makkaroita, lettuja, piirakoita, sultsinoita, mansikoita, leipomon parasta, paikalla valmistettua savulohta, maataloustuotteita, kampaamotuotteita, vaatteita, kasvomaalausta, pajutöitä näytöksineen, hierontaa, arpoja sekä muita tuotteita torimyyjiltä, joille myyntipaikat kaupataan.

    Markkinahumussa lisäksi punamultatyönäytös, lapsille pomppuilua pomppulinnassa, markkinaväki voi juosta tutkaan tai laukoa kiekkoa, on hanurimusiikkia ja kylän tikkamestaruuskisa sekä oheismarkkinointa MartinMarkkinat Mustosen entisellä kaupalla. Sydänyhdistys esittäytyy sydämellisesti ja muitakin yhdistyksiä kutsutaan mukaan. Kotiseutuyhdistys järjestää avoimet ovet Kotiseutumuseolle. Saattaapa markkinoilta löytää HelppoHeikin ja muitakin satuolentoja…

    Toinen suunnittelukokous pidettiin 26.4.2012 ja lisää ideoita listattiin! Tervetuloa jatkamaan suunnittelua seuraavaan suunnittelukokoukseen!